maanantai 4. marraskuuta 2013

Hämeenkadun suunnittelun lähtökohtia

Tampereen keskusta-aluetta koskevan kehittämisohjelman keskeinen tavoite on keskustan kehittäminen laadukkaaksi kävelykeskustaksi järveltä järvelle. Keskusta-alueen houkuttelevuuden ja viihtyisyyden kannalta Hämeenkadulla on merkittävä rooli. Liikenneratkaisujen lähtökohtana on esittää ratkaisuehdotuksia, jotka tukevat keskusta-alueen vetovoimaisuuden kehittämistä.
Hämeenkatu on tulevaisuudessakin joukkoliikenteen pääkatu, jolla liikennöidään katuratikalla ja busseilla. Henkilöautoliikenteen ohjaaminen kaupunkikehälle mahdollistaa kävelypainotteiset  ostos- ja oleskelualueet Hämeenkadulla.

Miten Hämeenkadulla liikutaan tulevaisuudessa?
Syksyn 2013 aikana Hämeenkadulle esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja katutilan jäsentämisestä.
Monella tamperelaisella lienee näkemyksiä tai ideoita aiheeseen liittyen. Hämeenkatu-blogin kautta toivotaan kommentteja ja keskustelua aiheeseen liittyen. Blogiin päivitetään suunnittelun edistyessä tietoa ratkaisuperiaatteista ja ehdotuksia ratkaisuvaihtoehdoiksi.
Loppuvuodesta asukkaiden mielipiteitä kysellään myös  internet kyselyllä ja alkuvuodesta 2014 suunnitteluratkaisuihin on mahdollisuus tutustua yleisötilaisuudessa.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti suunnitelmassa ja erityisesti toteutuksessa huolehditaan mahdollisuuksista ennen rajoituksia. Tarkoitan sitä, että ennen jonkin yhteyden katkaisemista on korvaava yhteys saatettu valmiiksi.

    Jos suunnittelulla ja toteutuksella luodaan ongelmia, niin sehän ei tiedä hyvää vastaanotolle.

    VastaaPoista
  2. Liittyy ranta-tunneli projektiin. Kaupunkin on pakko sulklea Hämeenkatu, muuten he eivät saa liikennettä tunneliin, vaan suurin osa menisi keskustan kautta. Kaupunki varmistaa näin, ettei pääse tulemaan toista floppia, kuten Hämpin parkille kävi, yksi auto parkissa. Ja näin kaupunkin johto epäpätevyyttään ja rahanhimossa aiheuttavat Tampereen asukkaille suuren riski kuolla tunnelipalossa. Ja suurentavat riskiä vielä enemmän sulkemalla Hämeenkadun
    Tunnelipaloa kun ei samuteta, kuten sanoi Norjan pelastuskoulun rehtori. Hän sanoi, että "pelastushenkilökunta tarvitaan ainoastaan kerämään palaneet ruumiit pois".

    VastaaPoista